Palokunnantalon esikuvat

Julkisivujen esikuvana oli keskieurooppalainen renessanssipalatsi. Esikuvina oli myös aikakauden koulurakennukset ja Eskelinkadun toisella puolella sijainnut F. Sjöströmin piirtämä Rouvasväen rukoushuone. Juhlasalin esikuvia voidaan hakea mm Helsingin vanhasta ylioppilastalosta, Helsingin VPK:n talosta (purettu) ja aikakauden kirkkoarkkitehtuurista.

Palokunnantalojen rakentaminen alkoi maassamme 1880-luvun lopulla. Sekä Vaasaan että Jyväskylään valmistui puinen palokunnantalo vuonna 1887. Kaikkiaan seitsemän palokunnantaloa ehdittiin rakentamaan ennen vuotta 1892. Ainoa kivirakenteinen palokunnantalo oli vuonna 1889 valmistunut Helsingin VPK:n talo.