Palokunnantalosta myös paloasema

 

Turun VPK hankki ensimmäisen paloautonsa vuonna 1924 ja seuraavana vuonna autoja hankittiin lisää. Palokunta oli tämän jälkeen täydellisesti motorisoitu. Palokunnantalosta tuli myös paloasema. Lähtö hälytyksiin tapahtui tämän jälkeen aina paloaseman kautta - yksittäiset palokuntalaiset eivät enää menneet suoraan palopaikalle. Autokalusto sijoitettiin näyttämön ja juhlasalin alapuolella olevaan kellaritilaan. Tätä tilaa kutsutaan yhä vanhaksi talliksi. Autokalustoa täydennettiin 1930-luvulla kahdella autolla. Osa kalustosta sijoitettiin palokunnantalon pihalla oleviin vajoihin.

Vuonna 1952 rakennettiin uudet tallitilat (3 autopaikkaa), varusmestarin asunto ja uusi toimistohuone. Lisärakennuksen tieltä purettiin vuonna 1912 rakennettu harjoitustorni. Miehistö sai pukukaapit entisestä varusmestarin asunnosta. Tallia jouduttiin korjaamaan vuonna 1993, sillä uusi sammutusauto ei olisi muuten mahtunut sisälle. Lattiatasoa laskettiin 60 senttiä ja autotallin oviaukkoja suurennettiin.

Kuvan oikeassa alareunassa näkyy vuonna 1952 rakennettu lisäosa jossa tallit sekä toimistotilat