Hälytysosasto Saksassa Interschutz 2010 -messuilla

Turun VPK järjesti hälytysosaston jäsenille messumatkan kansainvälisille pelastusalan Interschutz 2010 –messuille 10.-12.6.2010. Tapahtuma järjestettiin Leipzigissa, joka sijaitsee noin 150 km Berliinistä etelään. Matkalle osallistui viisi hälytysosaston jäsentä. Itse matka oli suunniteltu jo hyvissä ajoin siten, että torstaipäivä vietetään Berliinissä katsellen nähtävyyksiä ja perjantaina matkustetaan junalla messuille Leipzigiin.
 
Valokuvia tulee myöhemmin galleriaan.
 
MATKAKERTOMUS
 
Lennot oli varattu suoraan Internetistä Blue1 -lentoyhtiön kautta, junaliput oli ostettu jo Suomesta VR:n kansainvälisestä lipunmyynnistä ja messuliput tilattu jo etukäteen Saksalais-suomalaisesta kauppakamarista.
 
Majoitumme Berliinin päärautatieaseman (Hauptbahnhof) lähellä sijaitsevassa Hotel Amelie Berlinissä (Reinhardtstraße 21), joka oli keskitasoinen hotelli aamiaisella. Hotelli sijaitsee 20 metrin päässä Saksan palokuntaliiton (DFV), Saksan palokuntanuorten liiton(DJF) ja CTIF:n keskustoimistoista.
 
 
Berliini:
Saavuimme Berliiniin hieman aikataulusta myöhässä noin klo 9.45, jonka jälkeen hyppäsimme bussilla (TXL), keskustaan, veimme matkatavarat hotellille ja söimme pikapitsat läheisessä Italialaisessa pizzeriassa. Olimme sopineet tapaamisen Halikon VPK:n kanssa Berliinin rautatieasemalle, jossa vaihdoimme messukuulumiset ja nautimme reissuoluet rautatieaseman terassilla heidän kanssaan.
 
Iltapäivän aikana tutustuimme Berliinin nähtävyyksiin ja aluksii kävimme Checkpoint Charliella (yksi idän ja lännen välisistä rajanylityspaikoista) ja vierailimme sen yhteydessä olevassa Berliinin jaosta kertovassa museossa(Friedrichstraße 43-45). Liput museoon maksoivat 12,50€.
 
Checkpoint Charlien jälkeen etsimme sopivaa paloasemaa vierailukohteeksi ja löysimmekin läheltä Alte Feuerwehr –nimisen paloaseman(Axel-Springer-Straße 40), joka kuitenkin osoittautui vain kahvilaravintolaksi. Pieneksi pettymykseksemme Alte Feuerwehrissa ei ollut säilytetty mitään palokuntaan liittyvää, vaan kahvila vain toimi vanhassa paloaseman tiloissa.
 
Matka jatkui kohti Topography of Terror -ulkoilmamuseota, joka sijaitsee Niederkirchnerstraßella. Ulkoilmamuseossa on nähtävillä osa Berliinin muuria ja sisätiloissa kerrotaan laajasti natsisaksan ja toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista.
 
Sony Center (Kemperplatz 1, lähellä Berlin Postdamer Platzia) on mielenkiintoinen kohde, jossa on todella hieno sisäpiha ravintoloineen ja terasseineen. Centerin yhteydessä on säilytetty suuressa lasivitriinissä osa (jotakin) vanhaa rakennusta(siirretty kokonaisena paikalleen) ja ravintolasalia. Postdamerin alueella sijaitsee myös kauppakeskuksia.
 
Turistikierroksemme jatkui Sony Centerin vieressä avautuvalle laajalle Tiergartenin puistoalueell, ja sen länsipuolella sijaitsevalle Holokaustin muistomerkille (pystytetty Euroopan murhatuille juutalaisille, mutta sen missään kohtaa ei kuitenkaan sanota minkä muistoksi se on pystytetty). Muistomerkkilabyrintti koostuu 2711 harmaasta kivipaadesta, jotka on sijoitettu 19.000 m2 aaltoilevalle alueelle. Muistomerkin on suunnitellut Peter Eisenman ja se avattiin vuonna 2005.
 
Muistomerkiltä matkamme jatkui kohti Brandenburgin porttia, joka toimi aikoinaan Länsi- ja Itä-Saksan välisenä rajanylityspaikkana.
 
Brandenburgin torilta vuokrasimme kuuden hengen polkupyörän, jolla ajeltiin ostoksille Galeries Lafayette -kauppakeskukseen.
 
Illalla ennen illallista yritimme vielä vierailla keskustassa sijaitsevalla VPK:lla (Freiwillige Feurwehr Berlin Mitte), mutta autotallien ovet olivat kiinni ja paloasema vaikutti toimivan vain lähinnä nuorisopalokuntana, työnsimme kuitenkin postiluukusta heille Turun VPK:n hihamerkin ja osoitetiedot(odottelemme hihamerkkiä postitse).
 
Illallisen söimme parin kilometrin päässä sijaitsevassa Restaurant Oxymoron (Rosenthaler Straße 40-41), joka sijaitsee pienellä sisäpihalla. Alueella on paljon pieniä kauppoja ja useita ravintoloita, jotka ovat myös berliiniläisten suosiossa. Ruoka oli todella erinomaista.
 
Seuraavana päivänä kävimme Leipzigin messuilla ja illalla vierailimme paikallisella paloasemalla. Kiitokseksi lahjoitimme heille Turun VPK:n hihamerkkejä sekä VPK-talon muistomitalin.
 
 
Leipzig ja Interschutz 2010 -messut:
Interschutz –messut ovat maailman johtava pelastusalan messutapahtuma, jotka järjestetään viiden vuoden välein(2005 Hannover). Itse messualue Leipzigissa käsitti viisi suurta messuhallia ja kaksi ulkoaluetta. Näytteilleasettajia messuilla oli yli 1100. Perinteisen kalustoesittelyn lisäksi messuilla oli esillä myös pelastusalan järjestöjä sekä oheisohjelmassa erilaisia kilpailuja mm. maailman vahvin palomies. Kiinalaisten yritysten määrä oli myös kasvanut aiemista vuosista jonkin verran.
 
Sinänsä suuria innovaatioita messuilla ei juuri ollut ja jossain vaiheessa loputon paloautoesittely alkoi muuttua jo ”paloautoähkyksi”. Merkittävää on kuitenkin, että palokalusto sijoitetaan paloautoihin huolellisemmin ja käytännöllisemmin kuin Suomessa. Lisäksi erikoiskaluston määrä on laajempi. Messuilla oli esillä Scanian ja Mersun alustoille rakennettuja paloautoja, mutta useimmiten Euroopassa paloautot rakennetaan halvemmille alustoille, kuten Iveco ja panostetaan kalustoon ja sen käytännöllisyyteen. Suuri osa paloautoista oli rakennettu myös ns. tavallisella hytillä ja paineilmalaitteet oli sijoitettu auton kalustokaappiin, jolloin auton alustana voidaan käyttään ns. vakioalustaa ja hyttiä. Tämän johdosta myös paloauton rakentamiskustannukset jäävät alhaisemmiksi.
 
Erona suomalaiseen käytäntöön erikoiskalustoa varten rakennetaan myös erikoisajoneuvoja huomattavasti laajemmin.
 
Haalarivalmistajia oli useita samoin kuin käsinevalmistajia. Erityisesti palokäsineiden ja -jalkineiden tekninen kehitys on mennyt huimasti eteenpäin. Suomalaisen perinteisen palosaappaan tilalle on tullut teknisesti toimivampia, kevyempiä ja turvallisempia vaihtoehtoja.
 
Husqvarna esitteli uutta polttomoottorikäyttöistä letkunkeräyskonetta, joka vaikutti erittäin toimivalta.
 
Keski-Euroopan tulvia varten oli esillä ns. järeään vedensiirtoon tarkoitettuja pumppuja ja letkuja. Eräänkin esitellyn laitteiston vedentuotoksi ilmoitettiin 50.000 l/min.
 
Esillä oli myös mittava määrä lentokentille suunnattua pelastuskalustoa sekä puomitikasautoja ja muuta nostolavakalustoa.
 
 
MATKAVINKKEJÄ BERLIINIIN JA LEIPZIGIIN
 
Matkustaminen
Berliinin Tegelin lentoasemalta kulkee bussi nro TXL muutaman minuutin välein Berliinin keskustaan, vuorokausilipulla(1 day ticket) pääsee kulkemaan busseilla, metrolla raitiovaunulla ensimmäisestä leimauksesta 24 tuntia eteenpäin, hinta 6,10€.
 
Leipzigin messuille pääsee parhaiten matkustamalla Berliinistä junalla Leipzigiin (junaryhmälipun ostamalla saa junalipuista todella ison alennuksen (vähintään 6 henkeä)). Messualueelle pääsee rautatieasemalta raitiovaunu nro 16:lla (pysäkki aivan aseman edessä, matka kestää n. 15min), etukäteen ostetut messuliput toimivat myös raitiovaunulippuina.